Nosework
NOSEWORK
Nosework on nenätyöskentelyyn keskittyvä laji, joka sopii kaikille koirille ja ohjaajille. Noseworkissa koira pääsee käyttämään nenäänsä etsiessään sille opetettuja kohdehajuja erilaisissa ympäristöissä. Lajia voi harrastaa itsenäisesti tai ryhmässä.
Nosework kehitettiin Yhdysvalloissa vuonna 2008. Laji kehitettiin alun perin rescuekoirille itseluottamusta kasvattavana tekemisenä, mutta levisi pian muidenkin koiraharrastajien lajiksi. Noseworkissa koira opetetaan tunnistamaan ja ilmaisemaan kolme erilaista kohdehajua sekä niiden yhdistelmiä. Etsittävät hajut ovat eukalyptus, llaakerinlehti ja laventeli.
Nenätyöskentely on koiralle ominaista ja mieluisaa. Kohdehajujen etsiminen vaatii koiralta nenänkäytön lisäksi aivotyöskentelyä. Noseworkin suosio on kasvanut nopeasti ja laji on levinnyt moneen maahan.
Nosework on Kennelliiton virallinen koemuoto 1.1.2020 alkaen.
Kuvia
Toimintakehoituksen otsikko tähän
Toimintakehoituksen kuvausteksti tähän. Tällaisen toimintakehoituksen idea on ohjata verkkosivujen käyttäjää eteenpäin, kun hän saapuu sivun alareunaan. Painikkeita kannattaa olla yksi tai enintään kaksi. Tämän osion taustalla voi olla väri, kuva tai video.




