Heti kohta, kun seura oli perustettu 1990 päätimme innokkaina anoa näyttelyä. Emme oikein edes tienneet mitan tulisi toimia. Otimme yhteyttä Hilkka Ojalaan, joka oli tuolloin piirimme näyttelyohjaaja. Hilkan neuvoin laadimme anomuksen, joka tyssäsi piirin hallituksessa siihen, että seura oli liian nuori. Etsimme edelleen Hilkan avustamana yhdistyksiä, jotka voisivat olla kiinnostuneita yhteistyöstä ja niin nykyinen näyttelyorganisaatio sai alkunsa. Yhteistyömme Kaakon Noutajakoirayhdistyksen ja Kymenlaakson Kanakoiraseuran kanssa on ollut ja on edelleen hedelmällistä.
Anomus vuoden 1993 näyttelyn saamiseksi jätettiin piirin käsiteltäväksi syksyllä 1991 ja niin vain kävi, että lokakuun 30. ja 31. päivinä 1993 järjestimme ensimmäisen kaikkien rotujen koiranäyttelyn Ruonalan palloiluhallissa. Halli oli kahden päivän ajan aivan täynnä. Yli 2800 koiraa ja yleisöä yhteensä yli 5000. Näyttelyn kauneimmaksi valittiin isovillakoira Delzarzoso Blonde Ambition. BIS-tuomarina toimi ruotsalainen Nils Molin. Hänelle sattui lauantaina tapaus, joka näin jälkikäteen kerrottuna on huvittanut monia:
Lauantai iltapäivällä hän oli syönyt sämpylää arvostelujen välillä hörppien samalla kahvia. Yhtäkkiä ylempi purukalusto eli tekohampaat olivat irronneet ja pudonneet hänen suustaan lattialle ja haljenneet keskeltä kahtia. Nils kaappasi palat taskuunsa ja jatkoi arvostelut ”pokkana” loppuun hieman "ässiä" - suhautellen. Minä etsin sillä aikaa hammasteknikkoa, joka tulisi lauantai-iltana korjaamaan purukaluston. Sai siinä muutamankin puhelun soittaa ennen kuin tärppäsi. Päivän päätteeksi suoraan hallilta Nils autoon ja teknikolle. Auto odotti häntä ulkopuolella ja erittäin onnellinen Nils tuotiin korjatun purukalustonsa kanssa hotellille ja illalliselle.
Varsinkin kokeneemmat näyttelykävijät ottivat tyytyväisinä, mutta hiukan huvittuneena, vastaan SA - ruusukkeen vaihtoehtona olleen reikäleipä-autotarra yhdistelmän. Sunnuntai-iltana pystyimme todeta selvinneemme siis isosta urakasta kaikkia tyydyttävällä tavalla.
Seuraavaa näyttelyä anoimme vuodelle 1996. Suuri allergiakeskustelu epiteeleineen vuosina –94-95 valloitti maan kaikki mediat. Meidänkin näyttelypaikkana jo aiemmin toiminut palloiluhalli ensin myönnettiin meille, sitten evättiin meiltä. Asiaa käsiteltiin monella taholla, valituksia tehtiin ja niihin vastattiin lopputuloksena se, että näyttelylle oli viimetingassa etsittävä uusi pitopaikka. Sisätiloja etsittiin kaikkialta piirimme alueelta ja lopulta löysimme Virolahdelta juuri valmistuneen Harjun Maatalouskoulun maneesin, joka pienuudestaan huolimatta sai kelvata. Kehiä oli sijoitettava myös kylmiin konehalleihin ja ulkosalle, mutta onneksi lokakuinen sää suosi ja saimme näyttelyn jotenkuten kunnialla läpivietyä. Koiranomistajat ja esittäjät olivat todella ymmärtäväisiä, koska tilanteesta informoitiin kaikkia ja näyttelyharrastusta koko maassa uhkasi tuolloin kielto kaikkiin sisätiloihin.
Näyttelyillallinen oli eksoottisessa paikassa aivan rajanpinnassa Virolahden rannalla. Eksoottiseksi sen teki paitsi paikka ja pilvetön täysikuu myös ulkohuussit, joitten toimintaperiaatetta esiteltiin hyvän tovin ulkomaisille tuomareillemme. Herra Johan Juslin taisi saada raittiinilman myrkytyksen rajanpinnassa, sillä sunnuntaipäivän arvostelut alkoivat hänen osaltaan harmaissa merkeissä eikä hyväolo meinannut millään palata. Jaana Turtiainen kävi koulun keittiöltä kysymässä löytyisikö heiltä mansikkakakkua keskellä lokakuuta ja löytyihän sitä?! Sen tiedettiin ennenkin auttaneen kyseisen henkilön tukalaa oloa. Niinpä Jaana sitten valtava kakkupala lautasella, yleisön seuratessa tapahtumaa, purjehti läpi tiiviin yleisömassan JJ:n kehän reunalle ja ojensi hänelle lautasen ja voi pojat: Kyllä oli JJ:n ilmeessä katsomista ja olo parani sitä mukaa, kun hän lusikoi kakun ennätysvauhtia parempiin suihin. Arvostelu luonnollisesti keskeytyi siksi aikaa.
Elina Tan-Hietalahti valitsi vuoden 1996 näyttelyn kauneimmaksi keltaisen tanskandoggin Del Lago Secret Hope.
Kolmas näyttelymme järjestettiin viikonloppuna ennen juhannusta 1998. 90-luvun alun taloudellinen lama vaikutti yllättävällä tavalla koiranäyttelyihin tänä vuonna. Anomus prosessin pituudesta (anomus jätettiin 1996) johtuen kukaan ei voinut aavistaa näyttelyissä käyntien romahtavan tuona vuonna. Koiramäärät olivat olleet huimassa kasvussa koko vuosikymmenen ja samoin näyttelykäyntien määrät olivat huipussaan 1996, jolloin näyttely anottiin. Tuomareita kutsuttiin siis tietysti sen mukaan. Italialainen tuomarimme G. Alessandra nimesikin näyttelymme ”Little Big Showksi” näyttelyillallisella. Itse näyttely ja tapahtuma kokonaisuudessaan oli kuitenkin menestys, vaikka kaikki tuomarimme olivat pahoillaan saamistaan alhaisista ilmoittautumismääris-tä. Näyttelyn koiramäärä jäi monta sataa koiraa alle arvioidun ja seurauksena oli, ettemme pystyneet maksamaan kennelpiirille näyttelymaksuosuutta, mutta saimme luvan maksaa puuttuneen osan (puolet) seuraavasta näyttelystämme. Piiri oli ollut vakuuttunut tavastamme hoitaa asiamme kunnialla loppuun ja olimme saaneet luvan järjestää seuraavan näyttelyn jo seuraavana vuonna.
Seuraava, neljäs näyttelymme pidettiin v.1999 Meripäiväviikonloppuna Karhulan Keskuskentällä. Majoituimme tällä kertaa Leporannassa Räskin takana. Ainakin minä heräsin yöllä Kirkan ja muiden Mestareiden lauluun ja muistan herätessäni ihmetelleeni miksi hän laulaa hotellimme pihalla klo 02.30. Laulu kantautui Meripäiväareenalta asti majapaikkaamme aivan kuin olisi siinä pihalla laulanut. Saimme maksettua velkamme piirille ja jäimmepä vielä voitollekin, koska näyttelyissä käynnit lähtivät taas tänä vuonna nousuun. Meillä kävi yli 1800 koiraa, vaikka yleisö ei kyllä Karhulaan löytänytkään.
Piirimme vuorottelujärjestelmästä johtuen saimme seuraavan näyttelyn järjestääksemme vuonna 2001. Jo rutinoitunut toimikuntamme innokkaine talkooväkineen selvisi viikonlopusta kunnialla eikä koiramäärässä 1700 ollut valittamista. Kotkan Ruusu oli nyt jo vakiintunut yhdeksi kesän laatutapahtumista. Tuomarimme vietiin Leporantaan meriristeilyllä Sapokasta ja he ihastelivat kilvan kaupunkimme kauneutta.
Vuodelle 2003 olimme anoneet kansainvälistä näyttelyä juhlistaaksemme 10 vuotta sitten alkanutta näyttelytoimintaamme. Kennelliitto oli viestittänyt, että piirimme kiintiöön oli tulossa lisäystä ja voisimme saada pysyvän kansainvälisen näyttelyn Imatralle, jolloin piirissämme olisi viisi isoa näyttelyä. Piirin hallitus päätti kuitenkin olla puoltamatta meidän anomustamme ja niinpä jouduimme tyytymään ryhmänäyttelyyn, joka järjestettiin Katajasuon Maneesilla Kotkan Ratsastajien suosiollisesti vuokratessa hallinsa käyttöömme. Näyttelytoimikuntaa supistettiin Nuuskujen jättäytyessä tällä kertaa vapaaehtoisesti pois (he olivat jäsenenä Imatran KV:n näyttelytoimikunnassa). Ryhmien 1 ja 3 näyttelyssä kävi lähes 600 koiraa ollen suurimpia ryhmiksiä sinä vuonna.
Toimikuntamme ei ollut ollenkaan tyytyväinen piirimme päätöksestä olla puoltamatta KV - anomustamme vuodelle 2003, joten päätimme tehdä kaikkemme saadaksemme sen vuodelle 2004. Näyttelypaikkana oli jälleen Urheilukeskuksen hiekkakentät ja ajankohta viikkoa ennen juhannusta.
Lauantaipäivä näyttelyssä oli tavanomainen näyttelypäivä. Sunnuntaiksi oli luvattu paikallisia sadekuuroja…ja niitä saatiin myös, jopa irlantilaiset tuomarimme eivät muistaneet arvostelleensa sellaisessa sateessa, vaikka sateeseen ovatkin tottuneita. Sadekuuro kesti vain hieman yli puoli tuntia, mutta vettä tuli todella paljon. Arvostelukehät muuttivat kahluualtaiksi, tuomareita arvosteli paljain jaloin lahkeet ylöskäärittynä, sukkasillaan puntit märkinä, Giuseppe Alessandran käsintehdyt italialaiset kävelykengät, joita herrasmies ei tietenkään riisunut, pelasti vain Mäntyniemen keittiömestari, joka palattumme sai ne kuin ihmeenkaupalla eloon. Olimme joutuneet uudelleen järjestämään majoituksen, koska AA-säätiö oli muuttanut Leporannan hoitokodikseen. Uusi paikka löytyi Mäntyniemen Lomakeskuksesta, joka paikkana on vieläkin parempi, vaikkakin pienen ajomatkan päässä.
Vuonna 2005 järjestimme poikkeuksellisesti kaksi näyttelyä. Seitsemäs oli meille myönnetty kaikkien rotujen näyttely ja kahdeksas Imatralta halliongelman yhteydessä lopetetun toimikunnan myötä kennelpiirin meidän järjestettäväksi ”määräämä” kansainvälinen näyttely. Omamme hoidimme jo rutinoidusti Urheilukeskuksessa kesällä ennen juhannusta ja kansainvälisen syyskuussa samassa paikassa samana viikonloppuna Porvoon näyttelyn kanssa. Ongelmia oli tietenkin hiukan tuomarilistan laadinnassa ja päivämäärän sovittelussa, mutta kaikkia osapuolia tyydyttävästi saimme ylimääräisenkin näyttelyn pidettyä
2006 kaikkien rotujen näyttelyssä 1600 koiraa. Viikonloppu taas heinäkuun viimeinen ja Meripäivät, joten Urheilukeskukseen ei asiaa. Erilaisten kenttien ja alueiden katsastuksia toimikunnan puolelta ja esitykset kaupungin liikuntatoimelle. Ykkösvaihtoehto Katajaisten kenttä ja kakkosena Karhuvuoren kenttä. Kaupunki antoi vaihtoehdon kaksi käyttöömme. Järjestelyt etenivät oikein mallikkaasti, kunnes heinäkuun puolivälissä selviää, että samalle kentälle on toinen kaupungin hallintokunta, nuorisotoimi, myöntänyt nuorison rock-konsertti samaan aikaan. Onneksi olemme tottuneet muuttamaan. Heti soitto ja vaadimme Katajaisten kentän käyttöömme, koska kaupunki on itse sotkenut varaukset. Saimme sen ja olimme erittäin tyytyväisiä. Näyttely oli erityisen mukava. Koiran esittäjät ja omistajat, yleisö sekä tuomarit että kaikki järjestelyissä mukana olleet olivat tyytyväisiä.
Kymmenes kerta 2007. Katajaisten kentän rajat tulivat vastaan. Tilat ja alueet ovat todella mainiot, mutta koiramäärän ylittäessä 2000 se jää auttamattomasti pieneksi. Kotkan Ruusua tavoitteli ennätysmäärä koiria ulkonäyttelyissämme, yli 2600 koiraa. Kaikki toimi, juuri ja juuri, onneksemme ei satanut eikä tapahtunut mitään muutakaan vakavaa. Tilat niin pysäköintialueilla kuin kentälläkin olivat aivan limiitissä. Hymyillen ja huumorilla selvisimme kuitenkin hengissä.
Kotkan Ruusu näyttelytoimikunta on kymmenessä liemessä keitetty ja tästä eteenpäin niin halutessamme osa jokavuotista suomalaista kansainvälistä koiranäyttelykalenteria. Kotkan Ruususta on tullut laadukas koiratapahtuma, joka hienoine järjestelyineen, pitävine aikatauluineen ja rentoine ilmapiireineen on ottanut paikkansa suomalaisella näyttelykartalla. Ulkomaiset tuomarivieraamme ovat vieneet sanaa kotimaihinsa ja vierailuittensa mukana myös kolmansiin maihin ja onpa käynyt niinkin, että meiltä on tuomarit pyytäneet saada tulla arvostelemaan Kotkaan.
Teksti: Harry Turtiainen
